Joulupata-kumppanuus

Yhteistyökumppaneiden ja yksityisten lahjoittajien ansiosta Joulupata voi auttaa monipuolisesti vähävaraisia lapsiperheitä, muita avuntarvitsijoita ja syrjäytymisvaarassa olevia ihmisiä. Tukijoiden avulla varmistamme, että jokaisella on mahdollisuus viettää joulun juhla-aikaa levollisin mielin.

Pelastusarmeija haluaa kiittää kaikkia, jotka ovat menneinä vuosina olleet mukana yhteisessä pyrkimyksessä saada aikaan jouluiloa lähimmäisille sekä heitä, jotka nyt toiminnallaan rakentavat keräyksen tulevaisuutta.

Sinunkin yrityksesi voi lähteä mukaan auttamaan. Alla Joulupata-kumppanit kertovat kokemuksistaan yhteistyöstä:

Tehokkain tapa kantaa yhteiskuntavastuuta

”Meille tehokkain tapa kantaa yhteiskuntavastuuta on antaa omaa erikoisosaamistamme ja työpanostamme hyväntekeväisyyteen. Olemme kokeneita markkinoinnin ammattilaisia, ja leipälajimme on yritysten auttaminen menestykseen. Mutta kaupallisen työn vastapainoksi haluamme tehdä jotain, jolla on suurempi merkitys. Hyvän tekeminen on erittäin tärkeää myös omalle jaksamiselle ja mielen tasapainolle”, paljastaa Make it Simple -markkinointitoimiston toimitusjohtaja Vesa Tujunen

Joulupata on pidetty keräys

"Pelastusarmeija tekee tärkeää työtä, ja halusimme kampanjamme avulla tukea hyvää asiaa. Joulupata on pidetty keräys Hintaoppaan käyttäjien keskuudessa, ja se sopii erinomaisesti Vuoden verkkokauppa -äänestyksemme lahjoituskohteeksi. Oli ilo olla mukana", Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett kommentoi.

Arvoja, jotka eivät ikinä vanhene

Pelastusarmeijan ja Streamlogin yhteistyö on vastuullista toimintaa yhteiskunnassa. Käytännössä kysymys on molempia osapuolia hyödyttävästä luottamuksesta. Tästä muodostuu kumppanuus ja maine, joka on aineetonta pääomaa. Pelastusarmeijan historia ja arvomaailma ovat vertaansa vailla. Niiden merkitys tämän päivän eriarvoistuvassa maailmassa nousee merkittävään rooliin. Nämä ovat arvoja, jotka eivät ikinä vanhene. Me yrityksenä arvostamme tätä korkealle”, luonnehtii Streamlogin palvelujohtaja Esa Hyvärinen.

Mediasuunnittelua ja kampanjoiden optimointia

Dentsuun kuuluva Vizeum on kansainvälinen mediatoimistoketju, jonka Suomen toimisto on antanut asiantuntemustaan Pelastusarmeijalle jo vuodesta 2016 lähtien. Yhteistyön ansiosta kampanjat ovat näkyneet kattavasti eri kanavissa ja varmistaneet kohderyhmien hyvän tavoittavuuden. "Meidän tehtävämme on luoda kestävämpää huomista. Tämä on yksi tavoistamme tehdä yhteiskunnallisesti hyvää auttamalla Pelastusarmeijaa tavoittamaan lahjoittajat", kertoo Activation Director Pirjo Ketola Vizeumilta.

Haluamme olla mukana

Kotimaisena perheyrityksenä haluamme olla mukana tukemassa Joulupata-keräystä ja auttamassa kotimaan vähävaraisia.” – Pekka Kumpulainen, Helsingin Villasukkatehdas

Kaikkien asia

Se on meidän kaikkien asia, ja yritysten vastuullisuuden mittarina yhteiskuntavastuu on merkityksellinen. Haluamme Fonectalla toteuttaa yhteisvastuutamme eri tavoin, ja kotimaisen hyväntekeväisyyskohteen tukeminen joulunaikaan on osa tätä toimintaa”, toteaa Fonectan sisältöpäällikkö Minna Tuum.

Siirrytään kauniista ajatuksista ja sanoista tekoihin

Parhaimmillaan yritysten yhteiskuntavastuu auttaa kaikkia osapuolia, mutta pahimmillaan se on sanahelinää. Aallolla olemme päättäneet, että kauniista ajatuksista ja sanoista siirrytään aina myös tekoihin”, kiteyttää Aalto Henkilöstöpalvelun myynti- ja markkinointipäällikkö Petri Taipalo.

Yhdessä olemme enemmän. Haluatko auttaa kotimaan vähävaraisia?

Tule mukaan, Joulupata tarjoaa monta tapaa auttaa! 

Ota yhteyttä