Joulupata eri vuosikymmeninä
Joulupata sai alkunsa San Franciscossa vuonna 1891, kun entinen merimies ja pelastusupseeri Joseph McFee tuskaili, mistä saisi ruokaa köyhille merimiehille. Eräänä päivänä hän näki kaupan ikkunassa suuren rautapadan. McFee ripusti padan vilkkaalle kadulle ja kirjoitti sen ylle kehotuksen: “Anna padan porista!” Ihmiset pysähtyivät, kiinnostuivat ja antoivat omastaan.
1900-luku
- Joulupata-keräys alkoi Suomessa 1906. Suomessa joulupata ilmestyi katukuvaan ensi kertaa jouluna 1906. Helsingin keskeisille paikoille pystytettiin kymmenen pataa, kuten Esplanadille, Senaatintorille, Kauppatorille ja Hakaniemeen. Kolmijaloissa roikkuvien patojen kylteissä luki kolmella kielellä: ”Köyhien jouluksi.”
- Joulupata on kaikkien suomalaisten joulukeräysten äiti – se on ensimmäinen valtakunnalliseksi kasvanut joulukeräyksen muoto. Keräys on jatkunut yhtämittaisesti 120 vuotta.
- Ajatus oli yksinkertainen ja voimakas: köyhien tyhjät padat piti saada täyttymään jouluksi. ”Muistakaa köyhien joulua!” kirjoitti muun muassa Helsingin Sanomat 16.12.1906. Tämän vuoden Joulupata-kampanja ammentaa tästä tärkeästä viestistä, joka on nyt aivan yhtä ajankohtainen kuin 120 vuotta sitten.
- Kaduilla näkyi jo alusta asti koko yhteiskunta. Erityisen liikuttuneita pelastusupseerit olivat siitä, että kaikkein köyhimmätkin halusivat antaa jotain. Se oli tärkeä osa joulupadan henkeä jo alusta lähtien – auttaminen ei ollut vain varakkaiden etuoikeus, vaan jokaisen mahdollisuus osallistua.
- Jo ensimmäisinä vuosina näkyi suomalaisen auttamisen ydin: pienikin lahja oli tärkeä. Aivan ensimmäinen keräys vuonna 1906 tuottikin 3514 markkaa, mikä vastaa nykyrahassa noin 19 500 euroa.
Jo keräyksen toisena vuonna se laajeni Helsingin lisäksi Tampereelle, Turkuun, Viipuriin, Vaasaan ja Ouluun.

Joulupata 1900-luvun alkupuolelta

Joulupata Mannerheimintiellä
1910-luku
- Joulupata kasvoi hyväntekeväisyydestä yhteiskunnalliseksi turvaverkoksi köyhille perheille. Apu oli konkreettista, kuten joulukorit köyhille perheille. Korit sisälsivät muun muassa lihaa, ryynejä, voita, leipää, sokeria ja kahvia. Esimerkiksi vuonna 1912 joulukoreja toimitettiin 950 kappaletta.
- Ensimmäinen maailmansota, pula ja levottomuudet eivät pysäyttäneet keräystä – päinvastoin auttamisen tarve kasvoi. Sota-ajan rajoitusten vuoksi joulupadat saivat olla kaduilla vain muutaman päivän. Vaikeista oloista huolimatta ihmisten auttamishalu säilyi vahvana ja joulupatoihin kertyi lahjoituksia odotettua enemmän. Lahjoitusten avulla Pelastusarmeija pystyi jatkamaan jouluavustusten jakamista vähävaraisille.
- Sisällissodan jälkeisessä Suomessa joulupata muistutti, että avun tarve ei katso puolta. Keskellä yhteiskunnallisia ristiriitoja joulupata toimi sillanrakentajana.
- Joulupadan antama apu merkitsi konkreettisesti ruokaa, polttopuita ja muita välttämättömyyksiä. Lapsille järjestettiin joulujuhlia lahjoineen vaikeista ajoista huolimatta.
1920-luku
- Itsenäisessä Suomessa joulupadasta tuli osa uuden kansakunnan joulukuvastoa. Suomen lippu tuli joulupadan yhteyteen vuonna 1920, ja näin keräys kytkeytyi näkyvästi kansalliseen identiteettiin. Pataa koristaa tänä päivänäkin Pelastusarmeijan lippu ja kaksi Suomen lippua, jotka muistuttivat keräyksen paikallisesta ja kansallisesta luonteesta.
- Näkyvät yhteiskunnalliset toimijat olivat mukana joulun auttamistyössä. Jo varhain myös Suomen tasavallan korkeimmat tahot ottivat osaa keräykseen. Vuonna 1920 Suomen ensimmäinen presidentti K. J. Ståhlberg tuki Joulupata-keräystä merkittävällä lahjoituksella Leppävaaran lastenkotia varten. Myös presidentin puoliso osallistui Pelastusarmeijan joulujuhliin ja ilahdutti lapsia pienillä lahjoilla.

Joulupata Senaatintorilla 1900-luvun alkupuolella

Joulupatamainos vuodelta 1938
1930-luku
- Lama teki joulupadasta entistä ajankohtaisemman: työttömyys, köyhyys ja puute näkyivät kaikkialla. Vuonna 1933 joulupatojen alle asetettiin ensimmäistä kertaa korit vaatelahjoituksia varten, ja näin rahalahjoitusten rinnalle tuli vaatteita, kenkiä, leluja ja tavara-apua. Tavaralahjoituksia voi edelleen tuoda Joulupata-kontteihin ja osalle joulupadoista.
- Hyvinvointi ei jakautunut tasaisesti, vaikka talous osin elpyi – joulupata muistutti näkymättömästä köyhyydestä. Joulupata oli 1930-luvulla konkreettinen muistutus siitä, ettei kaikilla ollut varaa jouluun. Joulupatojen määrä moninkertaistuikin 1930-luvulla, ja keräys laajeni ympäri Suomea.
1940-luku
- Sotajoulut olivat vaikeita, mutta joulupata pysyi. Pommitusten, säännöstelyn ja menetyksen keskellä joulupata oli käytännöllisen myötätunnon symboli. Erityisesti sodan vuoksi isättömäksi jääneet lapset nousivat auttamisen keskiöön.
- Kun ruokaa ei voitu jakaa entiseen tapaan, apu muutti muotoaan. Apua alettiin antaa esimerkiksi ostokortteina, rahana ja tavaroina. Joulupata osoitti, miten suomalainen auttamistyö sopeutui myös poikkeusoloihin.

Joulupata Stockmannilla n. 1940-1960

Hämeenlinnan lastenseimen joulujuhla 1959
1950-luku
- Sotien jälkeen joulupata säilyi voimakkaana muistutuksena siitä, että hyvinvointivaltion jälleenrakennuksen aika ei ollut kaikille samanlainen. Lehdistö kuvasi joulupataa hiljaiseksi, mutta voimakkaaksi vetoomukseksi yhteiskunnan heikoimpien puolesta. Keräyksestä tuli osa suomalaista joulunajan auttamisen kulttuuria: keskellä ostoksia se muistutti velvollisuudesta auttaa.
1960-luku
- Hyvinvointiyhteiskunnan rakentuminen ei poistanut joulupadan tarvetta. Painopisteessä näkyivät entistä enemmän vanhukset ja lähiöiden vähävaraiset. 1960-luvun talouskriisit muistuttivat myös siitä, että huono onni voi kohdata ketä tahansa ja avun tarve voi palata nopeasti. Joulupata ei ollut vain perinne, vaan reaktio kulloiseenkin yhteiskunnalliseen hätään.

Joulupata Stockmannin edustalla 1930-1960 väliltä

Jono joulupäivän aterialle Helsingissä 1976
1970-luku
- Vapaaehtoiset tulivat mukaan patavahdeiksi aiempaa näkyvämmin. Vuonna 1970 Pelastusarmeija kutsui ensimmäistä kertaa julkisesti vapaaehtoisia joulupatavahdeiksi. Siihen asti padoilla olivat päivystäneet Pelastusarmeijan upseerit ja sotilaat. Nyt auttamiseen saattoi osallistua paitsi rahalahjoituksilla myös antamalla omaa aikaansa. Vapaaehtoisten työstä kasvoi tärkeä osa Joulupadan perinnettä, joka jatkuu edelleen. Ilman vapaaehtoisia patavahteja keräys ei olisi tänä päivänä mahdollinen.
- Apua kohdennettiin myös syrjäseuduille, joilla rakennemuutos, työttömyys ja muuttoliike koettelivat perheitä.
1980-luku
- Vauraampana aikana keräys muistutti, ettei hyvinvointi ulottunut kaikille. kilpailu lahjoittajien huomiosta kiristyi, mutta joulupata piti paikkansa suomalaisten mielissä.
- Vuonna 1989 joulupata päätyi postimerkkiin – se oli merkki siitä, että keräyksestä oli tullut osa kansallista kuvastoa. Taiteilija Paavo Huovisen suunnittelema merkki julkaistiin Suomen Pelastusarmeijan 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Postimerkin nimellisarvo oli 1,90 markkaa, ja sitä painettiin peräti 6 miljoonaa kappaletta. Merkissä kuvataan lahjoituksen antamista Pelastusarmeijan joulupataan.


Martti Ahtisaari joulupatavahtina 1993
1990-luku
- Lama teki joulupadasta jälleen polttavan ajankohtaisen. Leipäjonojen Suomeen joulupata tarjosi konkreettista helpotusta ja toivoa. Helsingin Kalliossa Pelastusarmeijan leipäjonossa saattoi olla yli 400 ihmistä kerrallaan. Kuvat pitkistä jonoista levisivät ulkomaille asti ja tekivät suomalaisen köyhyyden näkyväksi myös kansainvälisesti.
- 1990-luvulla nähtiin historiallinen ilmiö: joulupatojen tuotot kasvoivat suuresti samaan aikaan, kun suomalaisten hätä syveni. Vuonna 1993 keräys teki uuden ennätyksen.
- Lama-Suomessa joulupadasta tuli niin vahva yhteiskunnallinen symboli, että jouluna 1993 sen ääreen asettuivat presidenttiehdokkaat, kutenMartti Ahtisaari, Elisabeth Rehn ja Claes Andersson. Tuleva tasavallan presidentti Martti Ahtisaari totesi kokemuksestaan yksinkertaisesti: ”Tämä nyt on vähin, mitä voi tehdä.”
- Joulupata siirtyi myös verkkoon 1998 – ensimmäisenä maailmassa virtuaalisena joulupatana. Pelastusarmeija vei joulupatakeräyksen ensimmäistä kertaa internetiin yhteistyössä Spray Razorfish -yrityksen kanssa. Maailman ensimmäisen virtuaalisen joulupadan tavoitteena oli tuoda auttamisen mahdollisuus ihmisten koteihin. Uudenlainen keräys tuotti noin 100 000 markkaa ja tavoitti aivan uusia lahjoittajia. Satavuotinen perinne osoitti elinvoimansa – sama idea toimi myös digiajassa.
2000–2020-luvut
- Nettipadoista tuli yhteisöllinen lahjoittamisen muoto. Vuonna 2003 Joulupata.fi-sivustolla pystyi ensimmäistä kertaa perustamaan oman lahjoituspotin ja kutsumaan ystäviä, sukulaisia tai työtovereita mukaan auttamaan. Näin vuonna 1998 alkanut verkkokeräys sai uuden, yhteisöllisen muodon. ”Nettipatojen avulla on sittemmin kerätty satojatuhansia euroja vähävaraisten auttamiseen.
- 110 vuotta auttamista – juhlakonsertti. 2010-luvulla Pelastusarmeija järjesti useita Joulupata-konsertteja. Esimerkiksi vuonna 2016 Joulupadan 110-vuotista taivalta juhlistettiin konsertilla Helsingin Kulttuuritalossa, jossa esiintyivät muun muassa Hanna Pakarinen ja Marita Taavitsainen.
- Joulupadan koskettavat mainoskampanjat ovat saaneet tunnustusta myös mainosalan kilpailuissa. Vuonna 2017 Joulupata-mainonta palkittiin kolmella hopeapalkinnolla Kultajyvä- ja Vuoden Huiput -kilpailuissa. Vuoden 2023 mainoselokuva Odotus voitti puolestaan Vuoden Huiput -kilpailun Liikkuva kuva -sarjan Kultahuipun keväällä 2024. Palkitut kampanjat on toteutettu yhteistyössä mainostoimisto Make it Simplen kanssa. Make it Simple on lahjoittanut arvokkaan suunnittelutyön Pelastusarmeijalle.
- Korona-ajan ennätystulos: Koronapandemia lisäsi avuntarvetta, mutta myös halua auttaa. Joulupata-keräys tuotti vuonna 2020 ennätykselliset 1,25 miljoonaa euroa, yli 25 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Perinteiset padat säilyivät katukuvassa poikkeusjärjestelyin, ja lahjoittamiseen tarjottiin useita sähköisiä vaihtoehtoja.
- Jo puolet rahalahjoituksista sähköisesti. Vuonna 2024 jo puolet Joulupata-keräyksen rahalahjoituksista tuli sähköisten maksukanavien kautta. Joulupata.fi, MobilePay ja tekstiviestilahjoitukset täydensivät perinteistä käteisen pudottamista joulupataan.


Nykyhetki:
Joulupata auttaa yhä kasvavan avuntarpeen keskellä
Joulupata täyttää vuonna 2026 jo 120 vuotta, mutta avuntarve ei ole kadonnut. Päinvastoin: Yhä useampi suomalainen joutuu turvautumaan ruoka-apuun ja hakemaan apua ensimmäistä kertaa elämässään. Erityisesti lapsiperheiden ahdinko on kasvanut, ja avunhakijoiden joukossa on myös työssäkäyviä perheitä, joiden tulot eivät enää riitä välttämättömiin menoihin.
Joulupata-keräyksen lahjoituksilla autetaan vähävaraisia lapsiperheitä, eläkeläisiä, työttömiä ja muita vaikeassa elämäntilanteessa olevia eri puolilla Suomea. Apua annetaan lahjakortteina, ruokana ja esimerkiksi tukena lasten harrastuksiin. Ei vain jouluna, vaan ympäri vuoden.
– Pelastusarmeijan joulupadat ovat ihmisten omatunto –
